Maanantaiklubi 10 vuotta: Hannu Taanilan poliittinen tilannekatsaus ”Niinistöä odotellessa”



Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa


Ravintola Milenka oli tupaten täynnä väkeä, kun Helsingin Maanantaiklubilla juhlittiin tapahtuman kymmenvuotista taivalta. Klubia vetävät Irene Auer ja Yrjö Hakanen loivat lyhyen katsauksen klubin historiaan. Ensimmäinen Maanantaiklubi lokakuussa 2001 osui samaan ajankohtaan, jolloin Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Afganistaniin 9/11-iskujen syntipukkien perässä. Klubin aiheena olikin tulenarka maailmanpoliittinen tilanne.


Ja kuten tiedämme, Afganistanin sotahan jatkuu edelleen.


Klubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi oli paikalle saatu puhumaan pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka tunnetaan ehkä parhaiten maanmainioista radio-ohjelmistaan. Täysi katsomo sai seurata liki kahden tunnin ajan melkeinpä yhden miehen show'ta, kun Taanila pisti maailmankirjat järjestykseen omintakeisella tyylillään. Puheenvuoron otsikko Niinistöä odotellessa vihjaisi jo etukäteen, että ainakin presidenttipeliin otettaisiin kantaa.


Kuva: Veikko Koivusalo


Taanila lähti liikkeelle neljännesvuosisadan takaa. Vuonna 1986 kuoli Suomen politiikan suurvaikuttaja, presidentti Urho Kekkonen. Taanila arvioi, että pian tämän jälkeen alkoi Kekkosen demonisointi ja lokaaminen. Kekkosen hallintokaudella ei muka saanut puhua vapaasti politiikasta, vaikka tilanne oli Taanilan mukaan tyystin toinen.


Toinen merkittävä Suomen politiikkaa muokannut tapahtuma oli Neuvostoliiton hajoaminen. Taanilan mukaan on traagista, että liki kaikki Euroopan entiset sosialistimaat ajautuivat sotilasliitto Natoon. Taanila pistää syyn sumeilematta Neuvostoliiton ja NKP:n virheiden piikkiin.


Kylmän kapitalismin voittokulku


Kekkosen valtakauden ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen piti Suomessakin alkaa ennennäkemättömän vapauden aika. 1980-1990-lukujen vaihteessa alkoikin pääomamarkkinoiden vapauttaminen. Taanilan tuomion sai koko nykyinen uusliberalistinen taloustiede, joka hänen mukaansa vertautuu lähinnä systemaattiseen teologiaan.


– Ideologinen, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tuotu lähtökohta perustui sille, että Suomi oli ollut suljettu yhteiskunta. Pääomamarkkinoiden vapauttamisen ohella tapahtui valtioyhtiöiden yksityistämistä sekä kuntien palvelujen liikelaitostamista ja VR:n osakeyhtiöittäminen, listasi Taanila.


1990-luvun alussa Suomea siis avattiin kovaa vauhtia ulkomaisille sijoittajille ja pörssipelureille – kohtalokkain seurauksin.


Nyt Suomen valtionyhtiöt on Taanilan mukaan hävitetty törkeällä tavalla. Esimerkiksi Fortumin eli entisen Imatran Voiman tuotoista maksetaan satoja miljoonia euroja osinkoja ulkomaille, suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoja.


Julkinen talous puolestaan koetaan kaiken pahan alkuna ja juurena. Palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen tulevat kalliiksi ja työllistävät Taanilan mukaan lähinnä kilpailutuksia ajavia konsultteja. Myös yliopistot ovat saaneet "siunauksekseen" ulkopuolisia, elinkeinoelämän piiristä tuotuja ammattijohtajia, jotka eivät tiedä tuon taivaallista korkeakoululaitoksesta.


Kaiken kaikkiaan viimeisen 25 vuoden aikana on menestyksellä tuhottu sitä suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka perustan rakentaminen aloitettiin jo 1850-luvulla. Prosessissa Taanilaa kummastutti se, ettei sitä kukaan halua. Kaikki tuntuvat tarkoittavan hyvää, mutta lopputuloksena on kylmää kapitalismia.


– Keskeinen käsite on kapitalismi, jonka ymmärtäminen vaatii opiskelua. Eikä meillä ole mitään tahoa, joka katsoisi tätä kokonaisuutta ulkopuolelta. Kuka meillä tutkii Marxia? Ei kukaan, heitti Taanila.


Suomi on hukannut Venäjän


Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää. Hänen mukaansa Suomi on antanut kaikkein kalleimpansa pois – Venäjän. Suomella ei Euroopan unionin myötä edes ole omaa Venäjä-politiikkaa, mikä on Taanilan mielestä suuri virhe.


Paasikivi ja eritoten Kekkonen valloittivat Venäjän. Meidän pitäisi ottaa Venäjä taas haltuun hyvällä, positiivisella politiikalla.


Ongelmana on, ettei Paasikiven ja Kekkosen kaltaisia poliitikkoja enää ole olemassa. On vain vähälahjaisia paavolipposia ja kokoomuksen kellokkaita, joista Jyrki Katainen ansaitsee Taanilan mukaan tittelin "Reichsführer" ja Alexander Stubb lempinimen "Stubbinski".


Ja pääsihän Taanila loppujen lopuksi ensi talven presidentinvaaleihinkin. Hänestä Sauli Niinistö on todennäköisin voittaja, koska realistisia vaihtoehtoja ei juuri ole. Taanila itse totesi, että ainoastaan RKP:n Eva Biaudet'lla olisi pestiin tarvittavat poliitikon kyvyt.


Taanilan provosoiva puheenvuoro herätti paljon keskustelua. Taanilan sivistyneistön roolia korostava väite, ettei työväenluokka itse ole keksinyt mitään eikä tule keksimäänkään, herätti tietysti vastalauseita. Mainittiin useitakin esimerkkejä siitä, miten työväenluokka on ihan omatoimisestikin taistellut edistyksellisten asioiden puolesta.


Taanilan keskusteluote herpaantui ainoastaan, kun muutama yleisön naisista kritisoi häntä naisten roolin unohtamisesta – Biaudet'a lukuun ottamatta. Taanila kiersi kysymyksen ja vetosi maailmanhistoriaan, joka totta tosiaan on suurmiesten listaa. Miksi näin on ja voisiko olla toisinkin, siihen ei Taanila ottanut kantaa.


Kuva: Veikko Koivusalo


Kanerva: nainen ja kitara


Maanantaiklubin päätteeksi esiintyi nuori laulaja-lauluntekijä Kanerva. Nainen ja kitara -yhdistelmä on suomalaisessa musiikkikentässä harvinainen näky. Omia suomenkielisiä kappaleitaan esittänyt Kanerva oli hieno muistutus siitä, kuinka vahvoja, omaperäisiä naisartisteja on viime vuosina noussut pinnalle. Tästä nuoresta naisesta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin.


Ja jatkoa seuraa myös Helsingin Maanantaiklubeille. Marraskuussa klubin vieraaksi saapuu Kristiina Halkola, joka tulee kertomaan juuri äskettäin ilmestyneestä elämäkertakirjastaan.


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 37/2011

Vaalit ohi, mitä nyt vasemmisto ja vihreät?


Vasemmisto ja vihreät jytkyn jälkeen

Vapun jälkeen Helsingin Maanantaiklubilla puitiin parin viikon takaisten eduskuntavaalien tulosta ja tulevaisuuden näkymiä. Paikalla oli keskustelua alustamassa väkeä Suomen kommunistisesta puolueesta, vihreistä ja vasemmistoliitosta.

Vihreiden kaupunginvaltuutetulle Sanna Hällströmille vaalien tulos, perussuomalaisten menestys ja vihreiden tappio oli yllätys. Hän myönsi, ettei ollut kyennyt näkemään ihmisten tyytymättömyyttä.

– Äänestäjät olivat kyllästyneitä politikointiin ja poliitikkojen puhetapaan. Perussuomalaiset onnistui esiintymään rehellisenä, reiluna vaihtoehtona, jonka esittämät helpot ratkaisut menivät läpi.

Nyt Hällströmiä huolestuttaa eniten arvokonservatismin nousu. Positiivisena hän näki sen, miten vihreissä on palattu perusasioiden pariin: on tapahtunut uutta aktivoitumista, paikallistason toiminnan elpymistä ja on jalkauduttu ihmisten pariin.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso totesi, että Helsingissä vasemmistoliitto menestyi hyvin, vaikka valtakunnallisesti vaaleissa tulikin takkiin. Koivulaakson arvion mukaan vasemmisto ei pärjää pelkästään olemalla mieltä asioista. Esimerkiksi euroalueen kriisiä ei vasemmisto osannut avata äänestäjille eikä esittää uskottavaa vaihtoehtoa.

Hän muistutti, että populismin nousu on yleiseurooppalainen ilmiö ja että Timo Soini on rakentanut oikeistopopulistista puoluetta Suomeen jo 11 vuotta.

– Myös vasemmiston pitää pikavoittojen sijasta rakentaa pitkäjänteistä projektia, jolla voidaan ottaa valtiovalta haltuun. Kuntavaaleissa pitää hyökätä kokoomuksen konsensusta vastaan ja rakentaa hallitus-oppositio-asetelmaa myös kuntatasolla. Tällaista voisi olla yhteisten nimittäjien pohjalle rakentuvaa blokkipolitiikka, visioi Koivulaakso. 


Mielikuvapolitiikka voitti

Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen listasi vaalien voittajia ja häviäjiä.

– Vasemmisto sekä ulkokuoreen ja vaalilupauksiin luottaneet äänestäjät hävisivät selvästi. Voittajia ovat porvaripolitiikka ja markkinatalouden suosikit.

Vaalien voittajiin lukeutuvat myös suomalainen voimakas yksin pärjäämisen henki, jossa on vain vähän sijaa solidaarisuudelle, sekä kulttuuri, jossa politiikka ulkoistetaan asiantuntijoille.

Väisäsen mukaan eduskuntavaalit olivat voimakkaat mielikuvavaalit. Perussuomalaisten protestissa oli paljon erilaisia elementtejä, joista osa oli lainattu vasemmistolta. Persujen äkäiset, tyytymättömät miehet oli tietoisesti luotu brändi. Sen tuloksena on Väisäsen mukaan politiikkaa, joka menee kompromissi edellä puuhun, joka myy periaatteet ja ideologiat lehmäkaupoilla ja joka sopii asioita, vaikka tietää tulossa olevan huonoja päätöksiä.

– Vaihtoehto on suoraselkäinen ideologiapolitiikka, joka ei luovu kompromissien vuoksi päämääristä. Vaalit palauttivat politiikan politiikkaan ja nostivat taistelutahtoa.

Väisänen korosti, miten sosialistinen työväenliike eroaa radikaalisti "soinilaisesta", kansallisesta työväenpuolueesta.

– SKP on osa yleiseurooppalaista vasemmiston, ay- ja kansanliikkeiden vastavoimaa ja antikapitalistista liikettä, mikä avaa mahdollisuuksia yhteistyölle.

Väisänen nosti esimerkiksi viime syyskuussa järjestetyn eurooppalaisen ay-toimintapäivän, jossa aloitteentekijänä Suomessa oli radikaali vasemmisto.


Kovenevat arvot huolettavat

Keskustelussa vihreiden tappion syyksi nostettiin hallitustaipaleen syntejä. Myös vihreiden politiikan epämääräinen seilaaminen oikeisto-vasemmisto-akselilla koettiin ongelmalliseksi.

Moni oli aistinut poliittisen tilanteen aktivoitumista, niin hyvässä kuin pahassa: vappumarsseilla oli runsaasti väkeä ainakin Helsingissä, ja puolueisiin on liittynyt väkeä. Miesmuistiin ei hallitusneuvotteluja ole seurattu vastaavalla mielenkiinnolla kuin tällä hetkellä.

Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa havaittavissa oleva arvojen ja asenteiden koventuminen herätti huolta. Kovenevan ilmapiirin murtaminen vaatii edistyksellisten voimien yhteistyötä.

MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 18/2011

Oma pääoma, EU ja Suomi


Seppänen kiirehtisi velkasaneerausta eurokriisissä

Euroopan unionissa harjoitetaan täysin väärää talouspolitiikkaa, totesi Helsingin Maanantaiklubilla puhunut Esko Seppänen.


– Olemme tekemisissä monimutkaisen järjestelmän kanssa, joka on päällepäin laillinen mutta joka toimii laittomasti. Jopa Nato on demokraattisempi järjestö, latasi Seppänen.


Myös kansanedustajana ja meppinä toimineen taloustoimittajan tuore omaelämäkerrallinen kirja Oma pääoma on ennättänyt jo toiseen painokseen. Seppänen korosti, että kirja on vahvasti tietopohjainen katsaus muutamiin poliittisiin kysymyksiin, joista Suomessa ei juurikaan julkisuudessa keskustella.
 

Hän nosti esille valtioyhtiöiden yksityistämisen, joka on tullut suomalaisille veronmaksajille kalliiksi. Kotimaista kansallisomaisuutta on yksityistetty pilkkahintaan. Muun muassa Fortumin, Enso-Gutzeitin, Kemiran ja Outokummun omistusten alemyynnillä on menetetty valtion kassavirrasta miljardeja euroja jo pelkästään osinkotuloja.
 

Toisaalta Seppäsen kirja sisältää vahvaa Euroopan unionin kritiikkiä.
– EU:ssa päätöksenteko tapahtuu suljettujen ovien takana. EU-tuomioistuin on kaapannut itselleen kansallisille parlamenteille kuuluvaa lainsäädäntövaltaa.
Seppänen hämmästeli suomalaisia oikeusoppineita, jotka eivät joko tietämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään ole kiinnittäneet tähän huomiota.
 

Tupaten täydellä Maanantaiklubilla kommenttipuheenvuoron käyttänyt Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kiitti Seppäsen EU-kritiikin tasoa verrattuna esimerkiksi eduskuntavaaleissa EU-kriittisinä esiintyviin perussuomalaisiin. Hän pohdiskeli avauksessaan myös Seppäsen ristiriitaista suhdetta valtaan.
 

Seppänen kertoi koonneensa kirjaansa alun perin paljon laajemman aineiston. Nyt pois jääneeseen aineistoon päästään perehtymään, kun Seppäsen valmistelema seuraava kirja kapitalismista ilmestyy.


Laittomat lääkkeet talouskriisiin

Keskustelussa esiin nousi luonnollisesti EU:n talouskriisi ja sen ratkaisuyritykset. Esko Seppänen totesi, että Irlannin pankkikriisi on kymmenkertainen verrattuna Suomen 1990-luvun vastaavaan.
 

– Suuret EU-maat Saksa ja Ranska ovat saaneet muut maat osallistumaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen. EU:n näkökulmasta toimet ovat laittomia. On porukalla päätetty rikkoa lakia, eivätkä kansalaiset voi edes valittaa Euroopan tuomioistuimeen.
 

Seppäsen mukaan Euroopan keskuspankkia voi hyvällä syyllä kutsua roskapankiksi.
Talouspoliittisesti EU:ssa on käytössä niin sanottu sisäinen devalvaatio, jolla leikataan palkkoja, sosiaaliturvaa ja julkisia palveluja. Seppäsen mielestä parempi vaihtoehto olisi leikata vaikeuksissa olevien valtioiden velkoja mahdollisimman pian. Velkoja joudutaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin antamaan anteeksi. Jos tätä lykätään, kasvaa veronmaksajien lasku. Myös Hämäläinen arveli velkasaneerauksen olevan edessä.
 

Seppänen povasi, että Suomessa tullaan keskustelemaan hirmuisista leikkauksista heti eduskuntavaalien jälkeen. Ennen vaaleja eivät valtapuolueet halua siitä tietenkään keskustella. Inflaatio on toinen keino, jolla velkoja tullaan maailmalla hoitamaan, Seppänen varoitti.

Keskustelun päätteeksi nousi esille kysymys vasemmiston näköaloista. Hämäläinen piti selvänä, että vallalle tarvitaan myös vastavalta. Seppänen kannusti radikaalimpaan ja aatteellisempaan vasemmistopolitiikkaan.

MARKO KORVELA

Tiedonantaja nro 14/2011

Vaiettu historia ja vahvat naiset

Ihmisiä tulivuoren juurella
Sotien traumoista yhä jäljellä heikkouden pelko


Helsingin Maanantaiklubi-illat saivat lupaavan lähdön vuodelle 2011, kun ravintola Milenkan sali täyttyi ääriään myöten osallistujista. Illan keskusteluaihe, Suomen vaiettu historia ja vahvat naiset, tuntui kiinnostavan monia.



Keskustelun avasivat puheenvuoroillaan kirjailija Sirpa Kähkönen sekä historiantutkija Jenni Kirves, jotka johdattivat kuulijat 1900-luvun alkupuolen tapahtumiin harvemmin kuljettuja ja jännittäviä polkuja.
  

Unohdettujen ääni kuuluviin

Sirpa Kähkönen aloitti uransa 1990-luvun alussa palkituilla lasten- ja nuortenkirjoilla. Varsinaisina läpimurtoteoksina voidaan pitää historiallista romaanisarjaa, jossa hän kuvaa kuopiolaista työläiselämää 1930-1940-luvuilla. Sarjassa on ilmestynyt jo viisi osaa, joista tuoreimpana Neidonkenkä vuonna 2009.
 

Kähkönen kertoi halunneensa antaa romaanisarjassaan äänen pienelle ihmiselle, etenkin aatteellisten miesten rinnalla eläneille naisille ja perheille, unohdetuille, joista on kirjoitettu hyvin vähän.
– Ihmisiä, jotka elivät tulivuoren juurella, kuvaili Kähkönen kirjojensa henkilöitä.
 

Kähkösen valttina on ahkera taustatyö, joka tuo työhön realismia, mutta jota ei aina huomata arvostaa. Kritiikkiä on esimerkiksi herättänyt Kähkösen tapa pistää henkilönsä puhumaan kuopion murretta – tai kuopion kieltä, kuten Kähkönen itse sanoo.
– Haluan tuoda kuopion kielen uskottavalla tavalla suomalaiseen kulttuuriin, totesi Kähkönen.


Poliittisia vankeja 1930-luvun Suomessa

Sirpa Kähkösen viimeisin teos on tietokirja Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi, joka kertoo Kähkösen äidinisän Lauri Tuomaisen elämästä. Tuomainen oli kommunisti, joka istui vuosina 1928-1938 yhteensä kahdeksan vuotta poliittisena vankina Tammisaaressa.


Kähkösen mukaan kaunokirjallisuudessa voidaan avoimemmin ja filosofisemmin kuvata tapahtumia. Tietokirjan teko tuli ajankohtaiseksi, kun eräs lukija oli epäillyt, pitävätkö Kähkösen kuvaukset 1930-luvun työväen oloista, kommunistien vainoista ja poliittisista vangeista paikkaansa. Näin avautui myös tilaisuus selvittää äidinisän salaperäisiltä vaikuttaneita taustoja.
Kähkönen halusi murtaa historian yksipuolisen näkökulman. Hän perehtyi osin vaikeasti saatavilla olleeseen tausta-aineistoon laajasti.
– Vuoden 1918 kriisi jatkui pitkälle 1930-luvulle. Oikeusjärjestelmä oli vinoutunut: kommunisteja tuomittiin vankilaan, kun oikeistolaisten tekemiä rikoksia ei huomioitu, kertoi Kähkönen.


Rumaa sotaa

Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva Jenni Kirves on kirjoittanut kaksi artikkelia parisen vuotta sitten yhdessä Sari Näreen kanssa toimittamaansa Ruma sota -kokoelmaan, joka käsittelee sodan vaiettuja puolia: huumeita, alkoholia, sukupuolimoraalia ja suomalaisten sotilaiden raakuuksia. Kirves on perehtynyt erityisesti suomalaiseen sotapropagandaan, jossa ilmenevä ryssäviha ja vihollisen alentaminen eläimen tasolle järkyttivät tutkijaa suuresti. Hän nosti esille sodan aikana toimineen ilmiantoverkoston, joka tarkkaili ihmisten kommentteja ja merkitsi mustalle listalle mahdollisia maanpettureita.


Kirves on myös tutkinut suomalaisten kirjailijoiden ja erityisesti Kalle Päätalon kokemuksia sodasta, jonka tapahtumat koskettivat kaikkia syvällisesti mutta joista ei ollut lupa avoimesti puhua.


Heikkoutta ei hyväksytä

Sodan koneisto on Sirpa Kähkösen mukaan niin armoton, että sen kauhuista on usein pakko vaieta.
Jenni Kirveen mielestä sodanjälkeinen huumori ja rillumarei olivat monelle selviytymiskeino sodan kauhuista.
Sirpa Kähkönen totesi, että moni pakeni sodan kokemuksia kovaan ja arkiseen työhön, mutta usein kohtalokkain seurauksin. 


Sotien traumat heijastelevat vielä nyky-Suomenkin mielenmaisemassa. Kähkösen mukaan tämä näkyy kulttuurissamme vallitsevassa heikkouden pelossa: ihmisen haurautta ei karussa kilpailun ja pärjäämisen pakon yhteiskunnassa hyväksytä.


Kokemuksen ääntä keskustelussa

Maanantaiklubin vilkkaaseen keskusteluun osallistui 84-vuotias Anna-Liisa Hyvönen, joka muisti omakohtaisesti Kähkösen kuvaaman ajan. Hänen isänsä istui aikoinaan myös vangittuna Tammisaaressa. Jatkosodan aikana Hyvönen joutui vain 15-vuotiaana pitämään yksin huolta kolmesta nuoremmasta veljestä, kun molemmat vanhemmat olivat poliittisista syistä telkien takana.
– Vielä sodan jälkeenkin työnantaja piti mustia listoja kommunisteista, joille ei annettu töitä. Olen kiitollinen siitä, että näistä asioista viimein puhutaan, sanoi Hyvönen.


Yleisöstä kommentoi myös vantaalainen Mauri Perä. Hän kertoi terveisiä vastikään sata vuotta täyttäneeltä Viljo Pessiltä, joka sattumoisin oli Sirpa Kähkösen isoisän sellitoveri Tammisaaressa 1930-luvulla. 


MARKO KORVELA
Tiedonantaja nro 1/2011

Juttuja Maanantaiklubin tapahtumista