Raha Muka Paha


Kantaaottavia lauluja

Ravintola Pivnice Milenka oli tupaten täynnä väkeä, kun Helsingin Maanantaiklubilla oli kantaaottava lauluilta otsikolla Raha Muka Paha. Laulujen säveltäjällä, säestäjällä ja juontajalla Kaj Chydeniuksella oli mukanaan kaksi taitavaa laulajaa Ritva Sorvali ja Minja Koski, molemmat lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon näyttelijöitä.

Konsertissa kuultiin peräti 23 laulua plus Sorvalin ylimääräinen. Kyse oli siis täysimääräisestä konsertista. Sorvali ja Koski lauloivat pääosin duettoja ja äänet sointuivat hyvin yhteen. Toki kummallakin oli myös sooloja. Ja joissakin kappaleissa Koski säesti yhdessä Chydeniuksen kanssa huilulla.

Laulujen teksteistä eniten oli Bertolt Brechtiltä ja Elvi Sinervolta. Brechtin tekstiin sävelletystä Rahasta-laulusta on peräisin myös suositun konsertin otsikko Raha Muka Paha. Mutta paljon oli myös vähemmän kuultuja lauluja. Pitkästä aikaa kuultiin pari laulua myös Lapualaisoopperasta Arvo Salon sanoihin.

Ja erityisen mielenkiintoisia olivat Riikka Tervosen ja Minja Kosken sanoittamat uudet, Chydeniuksen ”urbaania kerrostaloproblematiikkaa” valottaviksi kuvailemat laulut Muutin maalta, Pyykinpesusta, Siivouslaulu ja Jyväskylän tytöt. Viimeksi mainittu kuin räväkkä moderni versio konsertissa myös kuullusta Kisallitärlaulusta.

Näistä uusista kaksi jälkimmäistä kuultiin kantaesityksenä. Kolmas kantaesitys oli Elvi Sinervon vankilarunoon Kehässä sävelletty laulu.

Ennen konserttia ja väliajalla voitiin ostaa levyjä sekä Chydeniuksen muistelmateosta Muistin juuri säveltäjän omistuskirjoituksella varustettuna.

ERKKI SUSI
Tiedonantaja nro 5/2010

Juttuja Maanantaiklubin tapahtumista